Pekka Turunen puhui seuran 130-vuotisjuhlissa

”Arvoisa ministeri, arvoisa kaupunginvaltuutettu, arvoisat kutsuvieraat, hyvä juhlayleisö!

Kun Tukholman Suomalainen seura 130 vuotta sitten perustettiin, elettiin Suomessa sortoajan kynnyksellä. Venäjä kiristi otettaan. Ote paheni ja yltyi viimein todelliseksi sorroksi. Idän uhka jäi suomalaisten todellisuuteen.

Tänään, 130 vuotta myöhemmin, tuntuu idän uhka yhä todelliselta. Suomalaisten kansallinen herääminen 1800-luvun lopulla ei näkynyt vain emä-Suomessa. Sen kaiut kuuluivat tänne Tukholmaan ja herättivät myös Tukholmassa asuvat suomalaiset. Vallankumouksien ja sotien saatossa ovat suomalaiset etsiytyneet Tukholmaan, josta on tullut heidän turvasatamansa. Kun aikanaan löytyi riittävä määrä samanhenkisiä, suomalaisuudesta intoa ammentavia henkilöitä, syntyi Tukholman suomalainen seura. Tänään voimme juhlia 130-vuotiasta, maailman vanhinta Suomen ulkopuolella olevaa suomalaista yhdistystä.

1894, kun Tukholman Suomalainen Seura perustettiin, ruotsin kieli oli Suomen ainoa virallinen kieli. Mutta juuri vuonna 1894 fennomaanijohtaja, senaattori, Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen (s. 1830) puhui ensimmäisen kerran suomea Helsingin Ritarihuoneella senaatin kokouksessa. Viisi vuotta myöhemmin, 1899, suomesta ei tullut virallista kieltä senaatissa kuten olisi voinut olettaa, vaan venäjästä. Tämä osoitti mihin päin suomen kohtalo oli kallistumassa. Koettiin sorronvuosien raskas taakka. Venäjän pelko oli todellinen. Mutta sorronvuodet loivat myös luomisvoimaa, joka ilmeni Jean Sibeliuksen musiikissa, Akseli Gallen-Kallelan ja Albert Edelfeltin taiteessa sekä Eino Leinon lyriikassa.

Venäläissorron vuoksi 1800-luvulla monet suomalaiset yhteiskuntakriitikot olivat joko karkotettu tai vapaaehtoisesti muuttaneet Ruotsiin: muun muassa Kuninkaallisen kirjaston amanuenssi Adolf Ivar Arwidsson (s. 1791) jonka kerrotaan sanoneen ” Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia.” Heidän joukossaan olivat myös Emil von Qvanten (s. 1827), joka kirjoitti ”Suomen laulun” sanat sekä naparetkeilijä Adolf Erik Nordenskiöld, joka syntyi Suomessa 1832 ja haudattiin Trosan kunnassa Sörmlannissa.

Tänne eri syistä asettuneiden suomalaisten keskuudessa heräsi kansallistunne, joka inspiroi heitä perustamaan oman yhdistyksen, joka voisi luoda ja elävöittää kansallisuuden, kulttuurin ja yhteisöllisyyden ilmapiiriä, joka oli puuttunut tukholmansuomalaisten keskuudessa. Sen aikainen Suomalainen seurakunta ei ollut tyydyttänyt suomalaisten silloisia kansallisia tavoitteita. Seurakunta jopa vastusti seuran perustamista. Näin Tukholman Suomalaisesta seurasta tuli yhteiskunnallinen ja kulttuurillinen perusta ja kohtaamispaikka sen aikaiselle suomalaiselle vähemmistölle.

Joiltain osin maailma ei näytä erilaiselta kuin 130 vuotta sitten. Venäjänpelon tuulet yltyvät jälleen. Sekä Ruotsissa että Suomessa jaetaan pian ohjeistusta ”jos kiirisi tai sota tulee”.  Tukholman Suomalainen seura on 130 vuoden ajan ollut vastaus sille sosiaaliselle tilaukselle, jonka kautta tukholmansuomalaiset ovat saanet apua löytääkseen paikkansa yhteiskunnassa. Suomalaisella seurakunnalla ei ollut alussa minkäänlaista ymmärrystä Suomalaiselle Seuralle. Vuosikymmenten saatossa on tapahtunut muutos näiden kahden tärkeän ruotsinsuomalaisen instituution välisissä suhteissa. Merkkinä tästä on, että seuran kaksi aiempaa puheenjohtajaa, Artturi Similä ja Jorma Hautala, ovat olleet kirkkoneuvoston jäseniä. Yhdistysveteraani Matti J. Korhoken oli jopa kirkkoneuvoston puheenjohtaja. Vuonna 1995 olin sekä seuran puheenjohtaja että seurakunnan kirkkoherra. 

Seura 100 vuotta

Kun 30 vuotta sitten juhlittiin seuran 100-vuotistaivalta, elettiin vaikeaa vaihetta sen historiassa. Se linna, joka oli ollut vuodesta 1973 seuran kotipaikka, oli taloudellisten syiden vuoksi nyt kaatumassa. Tämä linna, jonka juhlasalissa saamme nyt juhlaamme viettää, menetti kuvaannollisesti torninsa 1995, heti, kun seura oli 100-vuotisjuhlansa viettänyt. Vain seuran edustajana käyttämäni veto-oikeus, jonka seura omasi Suomitalosäätiön perustajajäsenenä, säilytti edes osan talosta, tämän osan, jossa juhlasalikin sijaitsee. Taloa kaupattiin Suomen valtiolle Suurlähetystöksi. Kävimme delegaationa keväällä 1995 silloisen pääministeri Esko Ahon puheilla houkuttelemassa Suomen valtiota tähän ratkaisuun. Käyntimme poiki sen, että Suomen opetusministeriö otti vastatakseen tästä osasta taloa tehden siitä Kulttuuri-instituutin, jota tänään kutsutaan Suomen Instituutiksi, ruotsiksi Finlandsinstitutet.

Enää ei seuralla ollut omankodinoikeutta taloon, jonka seinien sisällä suurin osa toiminnasta voitiin 20 vuoden ajan toteuttaa. Suomitalon menetys näkyi sitten myös harrastaja- ja jäsenmäärissä. Vuosikymmenten ajan Suomalainen Seura oli pakotettu vuokralaiseksi eri tiloihin. Oma koti puuttui. Vuonna 1969 perustettiin Suomitalo säätiö. 1970 ostettiin linnamainen talo hotelleineen ja ravintoloineen Snickarbackenin ja Birger Jarlsgatanin kulmasta. Seura muutti sisään 1973. Samana vuonna tasavallan presidentti Urho Kekkonen vieraili Suomitalolla. Tukholman Suomalaisen seuran viettäessä 100-vuotisjuhliaan 1994 vieraili seuran luona ja Suomitalolla tasavallan presidentti Martti Ahtisaari. Seuraavana vuonna seuran aikakausi talossa päättyi. Tänään seura ei voi kokea omankodintunnetta eikä omankodinoikeutta tässä talossa, jonka juhlasalissa nyt olemme.

30 edellistä vuotta

Seuran 100-vuotishistoriikissa voidaan lukea seuran toiminnasta ja toiminnan tuloksista vuosikymmenten ajalta. Paljon on vähemmistömme elämässä tapahtunut myös viimeisen 30 vuoden aikana. Enää ei ole seuratoiminta niin kuin ennen. On tapahtunut sellaista integroitumista tähän maahan, tähän kaupunkiin ja sen kieleen, ettei yhteentulemisen tarve ole sekään kuin ennen. Suuren muuton aikaan, 60- ja 70-luvuilla näytteli seura merkittävää turvaverkoston roolia Tukholman suomalaisväestön parissa. Kuinka monet olivatkaan ne parit, jotka seuran tansseissa tai muissa toiminnoissa tavattuaan suuntasivat sitten tiensä Slottsbackenille Tukholman suomalaiseen kirkkoon vihittäviksi.

Elämme tänään aikaa, jolloin pääsemme kohtaamaan kielellisen ja kansallisen vähemmistön edustajina kunnan poliittisia päättäjiä, joita velvoittaa Euroopan neuvoston sopimukset kansallisten ja kielellisten vähemmistöjen oikeuksista. Tällä tiellä näkyy ja kuuluu olemassaolomme ja siihen kuuluvat vaatimukset. Näihin vastaavat kuntamme poliitikot, joiden edustajana kaupunginvaltuutettu Åsa Lindhagen on mukana juhlassamme. Iloitsemme hänen läsnäolostaan.

Tavoitteidemme toteuttamiseksi tarvitaan tulisieluja, joiden on aina silloin tällöin muistutettava enemmistöä vähemmistön oikeuksista ja siitä että ruotsinsuomalaisilla ja suomen kielellä on erityisasema vähemmistöjen joukossa. Suurkiitos tästä muistuttamisesta kuuluu Tukholman suomalaisen seuran nykyiselle puheenjohtajalle, Seija Sjöstedtille.

Ei ole vierasta toteamus, että ruotsinsuomalaiset olivat rakentamassa tämän maan hyvinvoinnin. Ruotsin uusi ulkoministeri Maria Malmer Stenergard puuttui integraatiokeskusteluun ja lausui eilisessä (18.10.2024) Dagens Nyheterissä ruotsinsuomalaisista: ”He maksoivat veronsa ja he maksoivat terveydellään ruotsalaisen hyvinvoinnin rakentamisen.”

Hyvinvointia luoneet joukkomme harvenevat. Joudun pappina näkemään, miten Tukholmaan 1960- ja -70-luvuilla muuttaneet poistuvat vähä vähältä keskuudestamme. Kun ajattelemme menneitä seura-aktiiveja, jotka ovat poistuneet keskuudestamme, voisimme mainita satoja nimiä, mutta nyt mainitsen heistä vain kaksi.  Viimeisen kuukauden aikana poistuivat keskuudestamme Energisten naisten tulisielut Helena Kivisaari ja Paula Ehrnebo, joiden panos seuramme yhteiskunnallisessa ja kielellisessä hoivatyössä on ollut merkittävä. Rauha heidän muistolleen.

Sekä seura että toivon seurakunta myös panostavat voimavaransa vielä jonkin aikaa vanhenevan ruotsinsuomalaisen väestön tukemiseksi. Ensimmäinen maahanmuuttajasukupolvi on väistymässä. Saavutammeko uudemmat sukupolvet ja tarvitaanko Tukholman suomalaista seuraa myös tulevaisuudessa? Tämän kysymyksen on jokainen juhlapuheenpitäjä toistanut aina kymmenen vuoden välein.

Suomi kuuluu rakkaana elämäämme. Kun laulamme tangoa Satumaa, koemme, että se kertoo meistä. Elämämme ruotsinsuomalaisina on kaksijakoista: kun olemme uudessa kodossamme Ruotsissa, näemme Suomen satumaana, koska aika kultaa muistot. Kun olemme Suomessa kaipaamme kotiin Ruotsiin, haaveittemme satumaahan. Suomi ei mielestämme ja elämästämme poistu. Tukholmassa oleva Suomen suurlähetystö, vaikka se ei tähän taloon aikanaan muuttanutkaan, on meille tärkeä side synnyinmaahamme. Iloitsemme, että Suomen valtiovallan edustaja, ministeri Janne Jokinen, kunnioittaa juhlaamme läsnäolollaan.

Me, päivänsankari, toivomme kaikkea hyvää Tukholman kaupungin ja Tukholman Suomalaisen seuran meneillään olevalle yhteistyölle. Kaupunki on meille kaikille. Vähemmistö tarvitsee enemmistön tukea ja odottaa että enemmistö voi sitä antaa.

 Hyvä juhlayleisö. Päätän puheeni kolmeen säkeistöön 100-vuotiaalle Tukholman suomalaiselle seuralle kirjoittamaani runoon ”Uusia haaveita kohti”.

Toi pelko tai työ meidät tänne, saman tunteen kokea voi:

Tuli elämään jyrkkä käänne, kodin sävel vain sielussa soi.

 

Ja oudossa kaupungissa kuin orpona kulkea sai.

Uuden kielen ja kansan maassa tunsi vieraantumista vain.

 

Sadattuhannet ennen meitä tuli tänne ja tänne jäi.

Siksi kiittäen muistamme heitä, joiden jäljet vei eteenpäin.